Takaisin pääsivulle
Takaisin tuotantooni


Maisemat (1973-96)


Muutin vuonna 1970 Turusta Merimaskuun, pieneen saaristokuntaan joka sijaitsee paljon tunnetumman Rymättylän pohjoisena naapurina Otavan saarella 30 km Turusta länteen. Siihen saakka olin asunut koko ikäni kaupungissa, vaikkakin perheeni vietti kesäisin paljon aikaa veneilemällä saaristossa.

Pikku hiljaa alkoi maalla asuminen vaikuttaa teoksiini. Olin hankkinut kameran ja kerran selaillessani ottamiani kuvia huomasin että ainakin 80% niistä oli maisemakuvia. Varsinkin talvinen luonto niukkuudessaan ja graafisuudessaan viehätti minua. Ajattelin, että yhtä hyvin kuin kameraa voin käyttää myös kynää ja paperia maiseman tutkimiseen. Ensimmäiset maisemakuvat taisin tehdä jo 1973 ja toistaiseksi viimeiset 2000. Nämä viimeiset tosin olivat digitaalisesti käsiteltyjä kuvia ja lopputulos tuli printteristä eikä litoprässistä tai pastellin ja kynän jäljiltä.

Maisemia tein ennen kaikkea värikynä- ja pastellitekniikalla, kovalle Schollershammerin paperille. Isokokoisia teoksia tein myös kankaalle. Tukholmassa kävin tekemässä värilitografioita Grafiktryckarna Ab:n verstaalla Nackassa.

Viime vuosina olen kokeillut mustesuihkutulostamista erilaisille grafiikkapapereille. Jälki on yllättävän kaunista ja pehmeää, tuskin litografiasta erotettavissa.


Kuvia talviselta mereltä

Kuvia keväisiltä pelloilta

Kivien kuvia

Pystykuvia

Maisemakuviani on Aineen, Amos Andersonin, Turun, Hämeenlinnan, Helsingin kaupungin ja Rauman taidemuseoissa, Kiasmassa, Wäinö Aaltosen museossa, Sara Hildenin museossa, Suomen ja Ruotsin valtion kokoelmissa, Turun, Helsingin, Tampereen, Lahden, Kotkan, Espoon, Harjavallan, Jämsän, Porin, Raision, Naantalin, Sundsvallin ja Tukholman kaupunkien kokoelmissa sekä useiden liikelaitosten ja yksityishenkilöiden kokoelmissa.


Takaisin tuotantooni
Takaisin pääsivulle