Takaisin

SAUNAPOLULLA

Minulla on onni omistaa sauna ja hallita toista saunaa. Näihin saunoihini kuljen polkua pitkin.

Merimaskussa polku on lyhyt, vain viisikymmentä metriä. Silti se on minulle äärettömän tärkeä.
Se on joka kerta erilainen. Tärkeys perustuu siihen.
Kotonani on kesällä rehevää. Talon ympärillä kasvaa suuria vaahteroita ja komea vanha saarni. Koivutkin ovat kasvaneet mittaviksi. Niityllä rehottaa korkea heinä, koiranputki maalaa niityn alkukesästä valkoiseksi.
Saunaan mennessäni ilta-aurinko hehkuu koivikossa, puiden lehdet suhisevat, maa on lämmintä paljaan jalan alla. Kun tulen saunasta on kosteus laskeutunut maahan. Niitty tuoksuu, sorsa pyrähtää lentoon saunalammikosta. Maa on märkää ja jo viileää.
Syksyllä on pimeää. Saan sytyttää ulkovalot päärakennukseen ja ulkorakennuksen nurkalle jotta näen kulkea saunaan. Tuuli repii vaahteroista viimeisiä lehtiä, sade iskee kipeästi poskiin. Juoksen, jotta en kokonaan kastuisi matkalla. Tosin en juokse kovin lujaa, sillä pienet lapseni eivät vielä hirveään vauhtiin kykene.
Talvella pihapiiri kasvaa. Puut eivät estä näkyvyyttä, näköalat laajenevat. Käyn usein saunassa päivällä. On mukava katsella saunan ikkunasta talvista maisemaa. Tuntu hyvältä istua sisällä kuumassa kun ulkona on niin vietävän kylmää. On mukava kiirehtiä sisään kun pakkanen narskuttaa lunta saappaiden alla, kun tähdet tuikkivat uskomattoman lukuisina mustalla taivaalla. Huuhkaja huutaa. Valot loistavat ikkunoista, kutsuvat kotiin.
Keväällä luonnon valo hätkähdyttää. Yhtäkkiä sitä on kaikkialla, räikeänä ja pistävänä. Maa on talven jälkeen vielä kuollutta, mutta muuttuu päivä päivältä. Ensin piipittävät talitintit, sitten kottarainen alkaa napsutella nokkaansa, mustarastas laulaa naapurin koivussa ja viimein kuuluu kaivattu suhahdus ja rääkäisy: tervapääskyt ovat saapuneet, kesä on tullut.

Tosin siinä vaiheessa olemme jo siirtyneet asumaan kesäsaarellemme. Sinne rakensin saunan itse. Rannassa oli katoton, puoliksi sortunut rantavaja, jonka ensi töikseni tunkkasin vaateriin, vedin taljalla seinät suoriksi, rakensin uudet kattotuolit ja löin katon päälle.
Saunaa en rantaan ajatellut, sillä toivoin, että pihapiirissä oleva vanha savusauna olisi vielä korjauskunnossa. Ikävä kyllä se ei ollut ja sen takia päätinkin rakentaa rantavajan päätyyn saunan. Siitä tuli mainio. Katto kerää riittävästi sadevettä tynnyreihin ja lauteilta on näköala suoraan merelle. Uimaan voi pulahtaa jos kestää avomeren ainaista kylmyyttä. Itse kestän sen vain pari kertaa kesässä.
Saaren saunapolku on pitkä, kolmisensataa metriä. Siihen mahtuu jo vaihtelevaa maisemaa. Ylhäällä on tervaleppien ja koivujen reunustama avara niitty, jonka kulmasta saunapolku puikahtaa vanhan savusaunan ohi ja jakaantuu sen jälkeen suuren koivun kohdalla kahteen haaraan.
Mielialan mukaan voi valita reittinsä. Toinen haara kulkee kalliolla, jossa on tapanani pysähtyä erään kuopan kohdalla, hiipiä hiukan polulta sivuun ja katsella miten suuret, mustat tarhakäärmeet nauttivat illan viimeisestä lämmöstä. Toinen haara kulkee kasvimaan ohi, vanhan lehtoniityn läpi ja yhtyy sitten taas yhdeksi poluksi, kulkee läpi viimeisten leppien ja koivujen, yli ojan notkon pohjalta ylös kallioille, joilta aukeaa avara näköala yli satamalahden kauas avomerelle.
Kalliot kasvavat kanervaa, muutama pihlajan tupsu rikkoo horisontin vaakaviivan. Alhaalla lepäävät ranta-aitta, venevaja, laiturit ja rantavaja miltei viime vuosisadan asussaan.
Palavan puun haju sekoittuu meren tuoksuun. Sauna odottaa.

Moni on ihmetellyt miksen ole rakentanut sisälle saunaa kun minulla kerran on iso talo jossa olisi varmasti sille tilaa. Olen vastannut etten halua köyhdyttää maailmaani. Saunapolkua ei korvaa mikään.

Takaisin